Aluksi

Olen aina ollut lukutoukka. Lapsuuteni elin kirjojen maailmassa, ja sama on jatkunut vielä aikuisellakin iällä. 

Yliopistovuosinani kirjoitin kirjablogia Humisevalla harjulla, mutta elämänmuutosten myötä blogi hiljeni. Lukeminenkin vähentyi.

Viime aikoina olen kuitenkin lukenut taas menneestä tuttuun tahtiin. Nyt päätin alkaa uudelleen kirjata muistiin ajatuksiani lukemistani kirjoista. Tuntui kuitenkin kummalliselta ajatukselta jatkaa näin monen vuoden jälkeen samaan blogiin, johon olen kirjoittanut niin kauan sitten.

Siksipä nyt palaan Humisevalle harjulle tämän uuden blogin myötä.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

JESSICA FELLOWES: Mitfordin murhat

LARS WILDERÄNG: Tähtisade

ELISABETH NOREBÄCK: Sano että olet minun