ELISABETH NOREBÄCK: Sano että olet minun
Alkuteos Säg att du är min, 2017.
Like, 2018.
Tykkään dekkareista ja trillereistä, varsinkin pohjoismaisista. Tämä kirja siis kuulosti kovasti mielenkiintoiselta.
Kirjan keskiössä on psykoterapeutti Stella, nainen, joka on menettänyt nuorena saamansa lapsen kun tyttö oli vasta vuoden ikäinen. Alice-tyttö hukkui, eikä hänen ruumistaan koskaan löydetty. Nyt, kahdenkymmenen vuoden jälkeen, Stella on löytänyt lapsensa, kun tämä on tullut hänen potilaakseen tietämättä mitään taustastaan.
Kirja kerrotaan minä-kertojan keinoin monen hahmon näkökulmasta. Kukin kertoja kertoo tarinaansa omasta näkökulmastaan, mikä luo kiinnostavan jännitteen tarinaan. Kuka puhuu totta? Onko Stella sekoamassa, vai onko hän oikeasti löytänyt kadonneen tyttärensä? Kuka kertojista on rehellinen, kuka ei?
Tykkäsin kirjasta oikein paljon, joskin toisinaan suorastaan vihasin tätä tarinaa, koska se on niin surullinen, väärä ja hullu. Tämän kanssa oli kuitenkin koko ajan se "pakko lukea vielä yksi luku" -fiilis. Tykkäsin myös siitä, että tämä on niin psykologinen.
Ajatus lapsen menettämisestä on hirveä. Norebäck kuvaa taitavasti sitä sekavaa ja kamalaa oloa, joka Stellalla on ollut Alicen katoamisen jälkeen, ja myöhemminkin. Paikoittain tunnelma on hirvittävän ahdistava ja vaikea. Kirjailijalta vaatii myös todellista taitoa, että hän onnistuu kirjoittamaan tekstiä, jonka jotakin hahmoa lukija pystyy todella inhoamaan.
Kaiken kaikkiaan tämän kirjan vahvuus on nimenomaan tunnelma ja se, miten kirjailija saa kertojien tuntemukset niin selkeästi lukijan mieleen. Juoni ei ole erityisen yllättävä, toisinaan se on jopa ennalta-arvattava, mutta kirjan muut ansiot kyllä kuittaavat tuon pulman.
Toivottavasti Norebäckiltä tulee lisää kirjoja, koska tämä oli erinomaisen hyvää luettavaa.
Like, 2018.
Tykkään dekkareista ja trillereistä, varsinkin pohjoismaisista. Tämä kirja siis kuulosti kovasti mielenkiintoiselta.
Kirjan keskiössä on psykoterapeutti Stella, nainen, joka on menettänyt nuorena saamansa lapsen kun tyttö oli vasta vuoden ikäinen. Alice-tyttö hukkui, eikä hänen ruumistaan koskaan löydetty. Nyt, kahdenkymmenen vuoden jälkeen, Stella on löytänyt lapsensa, kun tämä on tullut hänen potilaakseen tietämättä mitään taustastaan.
Kirja kerrotaan minä-kertojan keinoin monen hahmon näkökulmasta. Kukin kertoja kertoo tarinaansa omasta näkökulmastaan, mikä luo kiinnostavan jännitteen tarinaan. Kuka puhuu totta? Onko Stella sekoamassa, vai onko hän oikeasti löytänyt kadonneen tyttärensä? Kuka kertojista on rehellinen, kuka ei?
Tykkäsin kirjasta oikein paljon, joskin toisinaan suorastaan vihasin tätä tarinaa, koska se on niin surullinen, väärä ja hullu. Tämän kanssa oli kuitenkin koko ajan se "pakko lukea vielä yksi luku" -fiilis. Tykkäsin myös siitä, että tämä on niin psykologinen.
Ajatus lapsen menettämisestä on hirveä. Norebäck kuvaa taitavasti sitä sekavaa ja kamalaa oloa, joka Stellalla on ollut Alicen katoamisen jälkeen, ja myöhemminkin. Paikoittain tunnelma on hirvittävän ahdistava ja vaikea. Kirjailijalta vaatii myös todellista taitoa, että hän onnistuu kirjoittamaan tekstiä, jonka jotakin hahmoa lukija pystyy todella inhoamaan.
Kaiken kaikkiaan tämän kirjan vahvuus on nimenomaan tunnelma ja se, miten kirjailija saa kertojien tuntemukset niin selkeästi lukijan mieleen. Juoni ei ole erityisen yllättävä, toisinaan se on jopa ennalta-arvattava, mutta kirjan muut ansiot kyllä kuittaavat tuon pulman.
Toivottavasti Norebäckiltä tulee lisää kirjoja, koska tämä oli erinomaisen hyvää luettavaa.
Kommentit
Lähetä kommentti