DANIELLE STEEL: Petos
Alkuperäisteos Betrayal, 2012.
Bon-pokkari 2018.
Tunnustan: tykkään viihdekirjallisuudesta. Tässä eräänä sunnuntaina olin lähdössä junamatkalle, ja ostin tämän Danielle Steelin Petos-pokkarin matkalukemiseksi. Arvelin sen olevan kepeää luettavaa junassa istumisen ajaksi.
Kirjan päähenkilö Tallie on lahjakas elokuvaohjaaja, jonka tilintarkastuksessa ilmenee, että joku kavaltaa reilulla kädellä rahaa Tallielta. Kirjassa on toki myös rippunen romantiikkaa, joka tuntuu kuitenkin vähän teennäiseltä.
Minusta tämä oli yksinekertaisesti aika huono kirja, en voi muuta oikein sanoa. Tämä oli jotenkin tyhjä: tuntui että luen tässä nyt kirjaa, mutta jotenkin niin mitäänsanomatonta juonellisesti, että tuntui kuin ei olisi oikeastaan edes lukenutkaan. Jossain sivulla 20 arvasin kutakuinkin tarkkaan, mihin tarina vie; minusta kirjailija vihjaa sillä tavalla että ymmärräthän nyt varmasti, että näin tämä menee sanomatta kuitenkaan niin suoraan. Tuli vähän tunne, että kirjailija aliarvioi lukijaa.
Minua ärsytti aivan suunnattomasti, kuinka kirjailija tuntuu jankuttavan sitä, että päähenkilö Tallie ei koskaan laita meikkiä eikä pukeudu kalliisiin vaatteisiin eikä kampaa tukkaansa, vaan käyttää rikkinäisiä paitoja ja Conversen tossuja, blaablaablaa. Ties kuinka monessa kohdassa todettiin, että Tallie ei tosiaankaan koskaan kampaa tukkaansa, mutta on silti ah niin säihkyvän kaunis. Kyllä se nyt olisi hiukan vähemmälläkin toistolla tullut selväksi.
Kuten sanoin, tykkään viihdekirjallisuudesta. Danielle Steel on maailman luetuimpia viihdekirjailijoita, ehkä en vain ole hänen kohderyhmäänsä? Muistan joskus lukeneeni jonkun toisenkin hänen kirjansa, enkä tykännyt siitäkään. Jos vertaa vaikka Nora Robertsiin, joka edustaa samaa genreä, niin on selvää kumpi on minusta parempaa. Roberts ei aliarvioi lukijoitaan. Viihdettä nekin ovat, mutta eivät ihan näin tyhjäpäisiä.
Bon-pokkari 2018.
Tunnustan: tykkään viihdekirjallisuudesta. Tässä eräänä sunnuntaina olin lähdössä junamatkalle, ja ostin tämän Danielle Steelin Petos-pokkarin matkalukemiseksi. Arvelin sen olevan kepeää luettavaa junassa istumisen ajaksi.
Kirjan päähenkilö Tallie on lahjakas elokuvaohjaaja, jonka tilintarkastuksessa ilmenee, että joku kavaltaa reilulla kädellä rahaa Tallielta. Kirjassa on toki myös rippunen romantiikkaa, joka tuntuu kuitenkin vähän teennäiseltä.
Minusta tämä oli yksinekertaisesti aika huono kirja, en voi muuta oikein sanoa. Tämä oli jotenkin tyhjä: tuntui että luen tässä nyt kirjaa, mutta jotenkin niin mitäänsanomatonta juonellisesti, että tuntui kuin ei olisi oikeastaan edes lukenutkaan. Jossain sivulla 20 arvasin kutakuinkin tarkkaan, mihin tarina vie; minusta kirjailija vihjaa sillä tavalla että ymmärräthän nyt varmasti, että näin tämä menee sanomatta kuitenkaan niin suoraan. Tuli vähän tunne, että kirjailija aliarvioi lukijaa.
Minua ärsytti aivan suunnattomasti, kuinka kirjailija tuntuu jankuttavan sitä, että päähenkilö Tallie ei koskaan laita meikkiä eikä pukeudu kalliisiin vaatteisiin eikä kampaa tukkaansa, vaan käyttää rikkinäisiä paitoja ja Conversen tossuja, blaablaablaa. Ties kuinka monessa kohdassa todettiin, että Tallie ei tosiaankaan koskaan kampaa tukkaansa, mutta on silti ah niin säihkyvän kaunis. Kyllä se nyt olisi hiukan vähemmälläkin toistolla tullut selväksi.
Kuten sanoin, tykkään viihdekirjallisuudesta. Danielle Steel on maailman luetuimpia viihdekirjailijoita, ehkä en vain ole hänen kohderyhmäänsä? Muistan joskus lukeneeni jonkun toisenkin hänen kirjansa, enkä tykännyt siitäkään. Jos vertaa vaikka Nora Robertsiin, joka edustaa samaa genreä, niin on selvää kumpi on minusta parempaa. Roberts ei aliarvioi lukijoitaan. Viihdettä nekin ovat, mutta eivät ihan näin tyhjäpäisiä.
Kommentit
Lähetä kommentti