BRAM STOKER: Dracula

Alkuteos ilmestynyt 1897 nimellä Dracula.

Otava 2007.

Vampyyriteema on minusta aina ollut kiintoisa; pienenä rakastin Pikku vampyyri -kirjoja, ja joskus yläkouluikäisenä luin ensimmäistä kertaa Bram Stokerin Draculan. Lukukokemus oli aika hurja, sillä kirja on kuitenkin tapahtumiltaan aika raskas ja synkkä. Muistan myös kerran pyörtyneeni Draculaa lukiessani (hieman nolottaa).

Nyt kun avasin tämän vanhoihin suosikkeihini lukeutuvan klassikon uudelleen, vuosien jälkeen, se tuntui yllättävän uudelta lukukokemukselta. Muutamia tapahtumia ja mielikuvia oli piirtynyt mieleeni tarkasti, mutta muuten olin unohtanut suurimman osan juonesta. Jäin lukemiseen saman tien koukkuun, ja suorastaan maistelin ja nautiskelin sanoja lukiessani.

Minulla on Draculasta kaksi eri painosta kirjahyllyssä, vanha pokkaripainos nuoruusajoiltani ja sitten Otavan Keskiyön kirjasto -painos, joka on mielestäni kaikin puolin viehättävä ulkoasuineen kaikkineen. Kirjassa on oikeanlainen tunnelma sisältöönsä nähden! (Minun kappaleeni on myös hieman reissussa rähjääntynyt.)

Dracula on mielenkiintoisesti kirjoitettu kokonaan minä-muodossa, mutta ei vain yhden minäkertojan kautta: kirjassa on päähenkilöiden päiväkirjatekstejä, kirjeitä, sähkeitä ja muistiinpanoja. Tällainen kertomatapa saattaa olla herkästi hieman sekava, mutta Draculassa se toimii hyvin.

Tykkään kovasti myös Jarkko Laineen käännöksestä. Se tuntuu säilyttävän tunnelman erinomaisesti. Kieli on sujuvaa ja tekstistä saattaa aistia menneen ajan tuntua. Ilahduttavaa on myös se, että kirjan lopussa on runsaasti selityksiä sekä mainio johdatus vampyyrigenreen ja Draculan maailmaan.

Kirja on teemoiltaan kiintoisa. Pintapuolisesti kysymys on pahasta vampyyristä, jonka hyvät ihmiset tahtovat tuhota. Kirjassa on siis erittäin selkeä hyvä-paha-jako. Myös kristillisyys näkyy kirjassa selkeästi, sillä hahmojen toiminnasta välittyy vahva uskonnollisuus.

Draculan on kuitenkin arveltu myös olevan eroottisesti latautunut ja toisaalta myös vahva viktoriaanisen yhteiskunnan kuvaus. Naiset ovat kirjassa selkeästi naisellisia, pehmeitä ja herkkiä hahmoja (joskin rouva Harker osoittautuu sittemmin todella vahvaksi ja itsenäiseksi naiseksi, jolla on merkittävä rooli vampyyrinmetsästäjien toiminnan kannalta). Kirjassa useampaankin kertaan mieshahmot toteavat tahtovansa suojella piirissään olevia naisia vaikka oman henkensä uhalla.

Kyllä Dracula siis edelleenkin kuuluu suosikkeihini. Jotain kutkuttavaa siinä on vielä monenkin lukukerran jälkeen. Kirjan loputtua jäi klassinen tyhjä olo - mieli on vielä hieman kirjan maailmassa ja on vaikea muistaa, että sinne suljettujen kansien väliin se jäi.